Tekstin alkuun
Etusivu - Tiina Noro
Kuntavaalit 2008

Kuntavaaleissa 26.10.2008 sain 508 ääntä ja tulin valituksi toiseksi kaudeksi Vihdin kunnanvaltuustoon sekä valtuuston puheenjohtajaksi. Kiitos vielä kaikille ääänestäjilleni!

 

Tiinan teesit 2008

Ideapark ja rata Nummelaan

Etelä- Nummelan alueelle Huhmariin ollaan kaavoittamassa Vihdin  historian suurinta työpaikka- ja elinkeinoaluetta. Espoo-Vihti-Lohja-ratahanke liittyy olennaisena osana suunnitelmiin. Olen kuluvalla valtuustokaudella ollut voimakkaasti edistämässä näitä hankkeita ja tulen tekemään työtä jatkossakin, jotta hankkeet etenisivät joutuisasti. Kun saamme työpaikkaomavaraisuutta lisätyksi ja uusia yrityksiä kuntaan, siten voimme turvata palveluiden rahoitusta. Kaupallisten palvelujen tarjonta lisääntyy ja saamme pidetyksi ostoseurot kotikunnassa. Myös asiointiliikenteen matkat lyhenevät, ilmastonmuutoksen kannalta hyvä asia.

Kuntatalous kuntoon veroprosenttia korottamatta

Vihdin kunnan taloutta on saatu paikatuksi merkittävästi kuluneella valtuustokaudella. Tulevaisuus näyttää haasteelliselta edelleen. Talouskasvu ja sitä kautta myös verotulojen lisääntyminen lähivuosina ei jatku parin viime vuoden tapaan suotuisana. Sen vuoksi menokuri, rakenteiden tarkastelu ja tarkka taloudenpito kaikenkaikkiaan on linja, jonka mukaan jatkossakin tulen toimimaan. Vihdin 19,25 veroprosentti on jo nyt korkea moniin naapurikuntiin verrattuna. Lisäksi investointeihin on otettu lainaa, jonka hoitoon tulee myös varautua. Eli kuten isäni on opettanut: ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

Panostus peruspalveluihin

Vuoden 2009 alusta aloittaa toimintansa Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan yhteinen perusturvakuntayhtymä Karviainen. Se tarjoaa näiden kuntien asukkaille perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvän sosiaalihuollon palvelut lukuunottamatta lasten päivähoitoa. Palveluja tarjotaan yli kuntarajojen elämänkaarimallin mukaan kolmessa palvelulinjassa: lasten ja nuorten, työikäisten ja ikäihmisten palvelut. Tämä vahvistaa osaamista ja palvelujen saatavuutta sekä isompi yksikkö helpottaa osaavan työvoiman saamista. Olen osallistunut Karviaisen valmisteluun ensin ohjausryhmän ja sitten hallituksen jäsenenä. Perusajatuksena on ennaltaehkäisy kaikessa toiminnassa sekä tarkoitus hankkia perusterveydenhuoltoonkin mm. erikoislääkäripalveluja, jolloin saataisiin erikoissairaanhoidon alati kasvavia kuluja hillityksi.

Vihdissä koulupuolella uusia, ajanmukaisia opetustiloja on saatu hyväksi työympäristöksi niin oppilaille kuin opettajillekin. Perusopetukseen on valtio varannut rahoitusta POP-ohjelman (perusopetuksen parantaminen) puitteissa ja näiden hankerahojen avulla Vihdissäkin on pystytty mm. elvyttämään kerhotoimintaa kouluilla. Laadukkaan perusopetuksen turvaaminen lapsille on sivistysvaltion yksi päätehtävä. Tämän tavoitteen edistämiseksi työtä on jatkettava.

Yrittäjäystävällisyys

Kuluvalla valtuustokaudella on elinkeinopolitiikka laitettu uusille urille. Yrittäjien toimintaedellytysten turvaaminen, kasvuyritysten tukeminen ja kaikkinainen yhteistyö kunnan ja yrityselämän välillä on Vihdin menestyksen yksi avaintekijä. Yritykset luovat työpaikkoja ja sitä kautta tuottavat vaurautta, jolla voidaan turvata palveluiden rahoitusta. Julkisen ja yksityisen puolen yhteistyötä tulee tiivistää käyttämällä ostopalveluja, palveluseteleitä, ulkoistamista eli erilaisia palvelujen tuottamistapoja, joilla samalla lisätään ihmisten valinnanvapautta. Ns. kolmas sektori, yhdistykset, säätiöt jne. ovat myös usein korvaamattomia yhteistyökumppaneita kunnalle, joiden toiminnan turvaaminen on myös kunnan ja kuntalaisten etu.

Kulttuuri kukoistamaan

Vihdissä on erityisen monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Taide ja kulttuurielämä vahvistavat ja kehittävät koko yhteiskuntaa. Henkisen hyvinvoinnin ja sydämen sivistyksen ylläpitämisessä kulttuuri on merkittävä tekijä. Kunnan tulee tiukkojen taloudellisten reunaehtojen puristuksessakin turvata kulttuuripalvelujen säilymistä myös jatkossa yhteistyössä vapaaehtoisten, yhdistysten ja säätiöiden kanssa.

Vaalikonevastauksiini pääset seuraavista linkeistä:


Vihdin Uutiset, YLE, MTV3, HS, Terveydenhuollon vaalikone, IRC-Galleria

 

© 20.2.2012 Tiina Noro - Tekninen toteutus Optinet kotisivut