TAMMIKUU 2011
2.-5.1. Vuosi alkoi jälleen hiihdellen ja lasketellen Salpausselän tienoilla talvisissa ulkoilumaastoissa.
6.1. Vantaan kaupungin Loppiaisvastaanotto tiedekeskus Heurekassa kokosi yhteen lähes 2000 vierasta. Tunnelma oli välitön ja musiikista vastasi svengaavasti soittanut Vantaan viihdeorkesteri. Keskusteluissa esillä oli tottakai metropolipolitiikka ja ajankohtaiset kuntaliitosasiat.
10.1. Kuopukseni Atte astui varusmiespalvelukseen palveluspaikkanaan Suomenlahden Meripuolustusalue, 4. komppania Upinniemessä Kirkkonummella.
10.1. Kaksiportaisen seutuhallinnon selvityksen loppuraportin infotilaisuus Vantaalla oli aika vaisu suurista odotuksista huolimatta. 14 metropolialueen kunnasta kutsutuista yli 800 valtuutetusta paikalla oli noin puolet ja puheenvuoroissa lähinnä isojen pääkaupunkiseudun kaupunkien valtuutetut, etenkin vaaleissa ehdokkaina olevat, käyttivät puheenvuoroja puolesta ja vastaan. Koko metropolialueen yhteinen näkemys maankäytön, asumisen, liikenteen ympäristöasioiden järjestämisen osalta on haasteellinen kokonaisuus, jossa mielestäni tulee päästä yhteisymmärrykseen ilman erillisen uuden seudullisen hallintoportaan muodostamista.
11.1. Valtuuston joukkoliikenneseminaarissa saimme hyvän tietopaketin Vihdin mahdollisesta liittymisestä Helsingin seudun liikenteeseen HSL:een. On seikkoja, jotka puoltavat liittymistä mutta myös vasta-argumentit ovat vahvoja. Tilaisuudessa alustajina olleet HSL:n Niilo Järviluoma sekä linja-autoliitosta Ari Heinilä sekä myös paikalla ollut HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi vastailivat valtuutettujen kysymyksiin ja saimme päätöksenteon pohjaksi faktaa eri näkökulmista. Hätiköiden ei mielestäni kannata asiaa ratkaista, kyse on kuitenkin vähintään 1,4 mE lisälaskusta kunnalle, josta toisaalta on laskettu tulevan veroetua 1,1 mE mutta nämä kaikki ovat arvioita.
13.1. Juha Tapion konsertti Vihdin kirkossa oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Hienoja kappaleita ja kauniisti toteutettu taustavalaistus loi upean elämyksen yli 630 kuulijalle. Järjestäjänä toiminut oma klubimme LC Vihti/Nummela sai tästä aktiviteetista hyväntekeväisyysvaroja jaettavaksi vihtiläisten lasten ja nuorten hyväksi.
17.1. Kunnanhallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa. Pääosan keskusteluissa sai uusi sähköinen kokouskäytäntö, johon perehdyttiin ja jonka käyttöönotto alkaa helmikuun alussa.
20.1. KUUMA-hallitus Tuusulassa kokoontui ensimmäisen kerran uudella, myös Neloskunnat käsittävällä kokoonpanolla. Itse en päässyt edustamaan Vihtiä, koska samaan aikaan olin (entisten) Nelosten mandaatilla HLJ2011 toimikunnan kokouksessa, jossa käytiin läpi suunnitelmasta tulleiden lausuntojen käsittelyä. Suunnitelma on tarkoitus hyväksyä HSL hallituksessa maaliskuun aikana ja sitten edelleen sitä käytetään pohjana mahdollisesti tulevassa hallitusohjelmassa sekä liikennepoliittisessa selonteossa. Infrahankkeiden toteutusjärjestys oli lausunnoissa eniten huomautettavaa herättänyt asiakokonaisuus. Myös Vihti on kannanotossaan vaatinut Länsiradan aikaistamista suunnitellusta siten, että suunnittelu toteutettaisiin 1. kaudella 2011-2020 ja toteutus 2.kaudella 2020-2035. Alkuperäisessä esityksessä Länsirata on 3. kauden hanke v.2035 jälkeen, josta jo lausunnolle lähtövaiheessa jätin Nelosten ( pl Kirkkonummi) nimissä pöytäkirjalausuman hankkeen aikaistamiseksi.
21.1. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen excursio Lohjan Teatteriin. Casanova oli mukavan värikästä ja vauhdikasta viihdettä perjantai-iltaan
22.1. EK-vaalitapahtumia aamupäivällä Nummelassa ja Lohjalla, jossa Janne Laakkosen kampanja-avaukseen Lohjantähdessä sisältyi mm. yhteinen vaalipaneeli sdp:n ja vas:n edustajien kanssa. Lisää Jannesta www.jannelaakkonen.com .Iltapäivällä kulttuuripainotteinen viikonloppu jatkui Vihdin Teatterissa, jossa ensi-iltansa sai murhaava komedia Kahdeksan naista. Yhdessä sivistysjohtaja Marjo Ojajärven kanssa ojensimme kukan ja kiitimme kunnan puolesta teatterilaisia arvokkaasta työstään vihtiläisessä kulttuurielämässä.
25.1. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seminaari
27.1. Valtuustoinfossa saimme tuhdin tietopaketin Luksian koulutustoiminnasta sekä nuorten työllistämisprojekteista.
28.1. Nuorisotoimenjohtaja Päivi Veikkolaisen eläkejuhla Vihdin Lukiossa keräsi yli kaksisataapäisen väenpaljouden toivottamaan Päiviä ansaituille eläkepäiville 40 v virkauran jälkeen. Minulla oli mieluisa tehtävä lausua kunnan tervehdys ja puheen kirjoittamisessa ei ollut muuta ongelmaa kuin karsimisen vaikeus, niin paljon kaikenlaista ja myös yhteistä historiaa on takana. Laitan oheen katkelman puheesta, jossa kiteytyy Päivin ansiot ( ja jossa sain siteerata yhtä lempikirjaani): "Nyt ansaituilla eläkepäivillään Päivi on ilmoittanut aikovansa matkustella, lähelle ja kauas. Kirjailija Jukka Parkkinen kertoo kirjassaan Karhukirjeitä kaukomailta nyt niin ajankohtaisesta Kreikasta. 8. kirjeessä Otso Karhunen kirjoittaa kotiväelle, että sivistys on lähtenyt Kreikasta. Konstaapeli Karhunen toteaa siihen, että samaa mieltä. Sen näki raunioista. Kun sivistys oli lähtenyt, kaiken maailman huligaanit olivat jääneet mellastamaan. Taloissa ei ollut kattoja, patsailla ei ollut päitä tai jos oli niin nenä puuttui. Päinvastaisesti on käynyt Vihdissä: kun Päivi nyt lähtee nuorisotoimesta, jäljelle ei jää raunioita eikä nenättömiä päitä vaan valtakunnallisestikin palkittu nuorisotoimi, hyväkuntoiset tilat, joissa toimii ja työtä jatkaa Päivin sparraama osaava henkilökunta toivottavasti eläköityvän johtajansa hengen ja tekemisen meiningin vaalijana ja jatkajana."
31.1. Kunnanvaltuuston kokous valitsi puheenjohtajiston vuodeksi 2011. Aiemmin sovitun mukaisesti tulin valituksi valtuuston 2.varapuheenjohtajaksi. Toimin myös Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana 2011. Valtuuston puheenjohtajan nuijaa heiluttaa keskustan Varpu-Leena Malmgren ja 1.vpj:na jatkaa sosialidemokraattien Markku Pohjola. Kunnanhallitusta johtaa kokoomuksen Jarmo Kuosa.
HELMIKUU
5.2. Uudenmaan Kokoomusyhdistysten neuvottelupäivä Espoon valtuustosalissa. Pääaiheena tietysti kevään vaalit.
8.2. Nummelan Kokoomuksen hallitus suunnitteli kevään toimintaa mm. vaaleihin liittyen
9.2. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen kurssi ja hallituksen kokous Airhotelissa sujui tutustuen protetiikan mahdollisuuksiin. Saimme oppia mm. irtoproteesien tarkkuuskiinnikkeistä sekä täyskeraamisista kruunuista, silloista ja laminaateista sekä implantologian uusista tekniikoista. Näissä tilaisuuksissa on tärkeää myös kuulumisten vaihto ja verkostoituminen kollegoiden kesken. Kohotimme myös maljan hammaslääketieteen suojeluspyhimyksen Apollonian vuosipäivän aaton kunniaksi.
11.2. Yksityishammaslääkäreiden Talvipäivä. Aiheena ostopalvelut sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteistyö. Päivään mahtui myös parin tunnin kokous HLJ2011 eli Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman pohdinnoissa.
12.2. Lions Club Vihti/Nummela 20 v Charter-juhla Kuoppanummen koululla yhdessä muiden vihtiläisten klubien kanssa: LC Vihti 50 v, LC Vihti/Hiidenvesi. Juhlatoimikunta oli tehnyt hienoa työtä, ilta onnistui mainiosti. Käytin kunnan tervehdyspuheenvuoron ja kiitin klubeja työstä ja palvelusta Vihdin ja vihtiläisten hyväksi. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä huomionosoitus, kun sain vastaanottaa LCIF:n myöntämän Melvin Jones-jäsenyyden. Se on korkein kunnianosoitus, jonka Lionsklubien kansainvälinen säätiö voi antaa. Yhdessä toisen uuden MJ Fellow:n Ilona Maksniemen kanssa juhlimmekin sitten seurueinemme lähes kellon ympäri : )
14.2. Kunnanhallitus kokoontui ensimmäiseen kokoukseen uudella kokoonpanolla. Pj Kuosa veti parituntisen vauhdikkaasti ja isoin asia oli Etelä-Nummelan osayleiskaavan asettaminen nähtäville ja lausunnoille.
14.2. Uutta Nummelassa, vastaanotollani Vihdin Hammaspaikassa aloitti oikomishoitoihin erikoistunut hammaslääkäri, HLT Anu Kiukkonen.
16.2. Ministeri Henna Virkkunen sekä ekvaaliehdokkaita vieraili kahvila Il Puntossa Nummelassa klo 17.15
18.2. Sotilasvala Upinniemessä oli juhlava tilaisuus kirpeässä pakkassäässä. Yli 900 alokasta Suomenlahden meripuolustusalueella vannoi puolustavansa isänmaataan viimeisiin voimiinsa saakka. Me omaiset saimme tutustua kasarmiin ja tarkastaa tuvat sekä nauttia armeijan hernekeittolounaan. Sen jälkeen reippaat ja hyväntuuliset alokkaista tykkimiehiksi ylennetyt pääsivät viikonlopuksi lomalle.
20.2. Vihdin Karjalaseura 70 v. Juhla Vihdin Seurakuntatalossa. Vein kunnan tervehdyksen tilaisuuteen. Mieluisa tehtävä, olihan mm. isäni aikanaan vuosikaudet yhdistyksen puheenjohtaja. Haasteltiin ja tavattiin mm. muita heinjokkoisii, mukava, lämminhenkinen juhla.
26.2. Emmerich Kalmanin Operetti Mustalaisruhtinatar päivänäytöksessä Lohjalla Laurentius-salissa tarjosi hetkittäin hyvää viihdettä tuttujen sävelmien ja solistien, Johanna Rusanen-Kartanon ja Jyrki Anttilan johdolla.
26.2. Taksin katolla vilkkuu, yön ainoa valopilkku....Vihdin Taksit ry 60 v juhlassa Vihdin Puistolassa onnittelin juhlivaa yhdistystä ja kiitin heidän arvokasta panostaan mm. vihtiläisessä yrityselämässä sekä kunnan tärkeänä kumppanina palvelujen järjestämisessä.
27.2. Hiidenveden suojeluyhdistyksen talvirieha lentokentän ja Airhotelin alueella klo 12-15, mm. kansanedustajaehdokkaiden tentti, me Janne Laakkosen tukijoukot olimme aktiivisina paikalla kannustamassa mahtavan hienon aurinkoisen talvisään suosiessa paikallaolijoita.
28.2. Kunnanhallitus kokeili ensimmäistä kertaa sähköistä kokousmenettelyä, vaikutti lupaavalta. Mm. muistiinpanoja jo ennakkoon esityslistoihin tutustuessa sekä kokouksen aikana oli helppo kirjata ylös eikä aikaa kulunut paperipinojen setvimiseen.
MAALISKUU
1.3. HLJ2011 toimikunta aamulla sai valmiiksi työnsä joak valitettavasti ei ollut yksimielinen. Kuuma, Neloset ja Espoo jätimme kukin eriävät mielipiteet jotka kaikkai liittyivät toimenpidekokonaisuuteen 5. eli infrahankkeiden järjestykseen. Illalla Uudenmaan maakuntakaavan esittely Järvenpäässä nosti esiin huolenaiheita, joihin ryhmätöissä yritimme vaikuttaa eli mm. Nummelan eteläosia oli merkitty reservialueiksi ja kylämerkintöjä ihmettelimme, kaikenkaikkiaan koko Uudenmaan alueelta ollaan poistamassa 60 kylää. Toisaalta tilalle tulee myös uusia mm. asemanseutuja. Tällainen satutksen muutos on merkitty mm. Huhmariin.
2.3. Tulevaisuustyöryhmä Karprintissa Eero Aholan johdolla keskusteli metropolipolitiikasta sekä kunnan taloudesta ja aina ajankohtaisesta Karviaisesta.
3.3. Valtuustoinfo ja sitä ennen valtuustoasiainneuvottelukunta kokoontumisessaan linjasi tulevia menettelytapoja mm. budjetin valmistelun osalta.
5.3. Psykiatrio piti konsertin Museolla. Virtuoosien mm. Atte Kilpeläisen, esiintyminen oli taas ihastuttavaa kuultavaa ja ohjelmisto monipuolinen. Hämmentämö yhdessä Vihdin Museon kanssa oli järjestäjänä.
7.3. Kunnanvaltuusto keskusteli lähes pari tuntia Otalammen koulun tilanteesta ja hyväksyi kunnanhallituksen esityksen siitä, että osa oppilaista siirtyy kunnostustoimien jälkeen uudelleen käyttöönotettaviin Härkälän koulun tiloihin. Otalammen koululta vapautuviin tiloihin siirtyvät Siippoon päiväkodin lapset nykyisistä huonokuntoisista tiloista.
8.3. Naistenpäivän tapahtuman jo perinteiseen tapaan järjesti oma klubimme LC Vihti Nummela. Eeva Litmanen esitti näytelmän "Entäs nyt Eeva?" Luksian auditoriossa täydelle salille. Siinä oli meille vanheneville naisille monenlaista ajateltavaa.
11.3. Sidosryhmätapaaminen
12.-13.3. M/S Kokoomus V Risteily eduskuntavaalien hengessä kokosi 1500 vaali-intoista risteilijää kuulemaan vaaliteemoista sekä saamaan voimia vaalityöhön. Puheenjohtaja Katainen piti aivan loistavan linjapuheen. Tapasin paljon tuttuja ja aika kului oikein rattoisasti.
14.3. Kunnanhallitus kävi keskustelun Karviaisen tilamuutosten tarkennetuista hankesuunnitelmista, jotka hyväksyttiin.
15.3. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen hallitus, valmistelimme kevätkokousta.
16.3. Espoon kaupunginhallitus ja johtavat viranhaltijat kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän johdolla kävi aamukahvilla kunnan vieraana, kunnanhallitus isännöi. Aiheen ratavaltuuskunnan perustaminen yhdessä Espoon, Vihdin ja Lohjan kanssa Länsiratahankkeen vauhdittamiseksi. Tahtotila on yhteinen ja voimakas, työtä on tehtävä kovasti ja joka taholla.
17.3. Eduskuntavaalien ehdokasnumerot julki, Janne Laakkonen on numero 87
18.3. Janne Laakkosen Tupailta kotonani onnistui hienosti. Jannen linjapuheen lisäksi vieraat kyselivät innokkaasti ja keskustelu oli vilkasta. Äitini yhdessä Sirkan ja Kaisan kanssa laittamat tarjoilut maistuivat vieraille ja kulttuuriohjelmasta vastasivat taiteilijat Pirkko Talola-Aaltonen, Tapio Aaltonen ja Hilpi Leino-Kantola.
20.3. Vihdin kokoomus 90 v. juhla Vihti kk sisälsi puhetta menneestä ja tulevasta sekä korkeatasoista musiikkiohjelmaa.
21.-23.3. Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin laivaseminaari oli tiivis katsaus 1,5 miljoonan ihmisen sairaanhoitopiirin toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista, joita puitiin mm. strategiatyöryhmissä. Kertakaikkisen mahtavaa toimintaa, johtoryhmäläiset esittelivät kukin ylilääkäri oman klinikkaryhmänsä toiminnan ja tj Aki Linden toimi rivakkana puheenjohtajana. Vapaa-aikaa asiapitoisessa ohjelmassa oli vain Tukholman päässä nelisen tuntia, sen aikana ennätimme HUS valtuuston pj Ulla-Mari Karhun kanssa vierailla Etnografiska Museetissa tutustumassa ainutlaatuiseen haitilaiseen Voudou-näyttelyyn.
28.3. Kunnanhallitus
29.3. Lohjan sairaanhoitoalueen suunniteltua yhteispäivystystä koskeva seminaari
31.3. Nummelan Kokoomuksen kevätkokous vahvisti tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Pidin valtuustoryhmän toiminnasta katsauksen. Paikalla vieraili kansanedustajaehdokkaita ja keskustelu päivänpoliittisista kysymyksistä oli vilkasta ja monipuolista.
HUHTIKUU
2.4. Vaalityötä: jo perinteiseksi muodostuneella kampanjapaikalla Pilkkukujalla oli vaaliteltallamme hyvä meno heti aamuyhdeksästä alkaen. Soppatykistä jaoimme 250 annosta hernekeittoa ja palan painikkeeksi kokoomuslaista viestiä seuraavaa vaalikautta ajatellen: peruuttamalla ei pääse eteenpäin vaan suunta on eteenpäin kohti Paremminvointivaltiota. Tunnelma oli erinomainen ja seuraavien toimintalauantaiden aikana tahti senkun paranee.
5.4. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen kevätkokous Billnäsin ruukkialueella. Ruoka Patruunan majatalossa oli todella maukasta ja kokouksessa käytiin läpi koko suun terveydenhuollon länsiuudenmaan alueen toimintaympäristö sekä keskustelimme siitä, miten yhteistyössä koko väestön hammashoito olisi toteutettavissa kaikki resurssit hyödyntäen, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Saimme myös neljä uutta jäsentä!
6.-12.4. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys kotimaassa
9.4. Vaalityötä Pilkkukujalla klo 9-13, Janne Laakkosta oli tullut tapaamaan iso joukko ihmisiä, jotka halusivat vaihtaa ajatuksia ehdokkaan kanssa. Moni oli jo käynyt äänestämässä numeroa 87! Kaikenkaikkiaan Kokoomuksen vaaliteltalla oli kova vilske: jaoimme ison tukun esitteitä, paljon ilmapalloja ja n. 600 grillimakkaraa. Keskusteluiden pääaiheiksi nousivat EU:n tukirahastot, kuntien kaavoitusasiat, suomalainen maatalous ja elintarviketuotanto sekä ikäihmisten asiat. Vaalityö jatkuu ensi lauantaina samassa paikassa ja nousujohteisena vaalipäivän iltaan saakka.
11.4. Uudenmaan matkailuyhdistyksen matkailuilta Päivölässä, jonne minut oli kutsuttu kertomaan Vihdistä matkailun näkökulmasta. Oikein itsekin yllätyin miten paljon nähtävää ja koettavaa kauniissa kotikunnassamme on. Mikael Mäkelä kertoi Päivölän historiaa ja kulttuuripitoinen ohjelma sisälsi Hanna Jokelan runonlausuntaa ja lohjalaisen 14-vuotiaan Sami Salosen taidokasta harmonikansoittoa.
11.4. Kunnanhallitus.
13.4. Kunnallisjärjestön kevätkokous, pidin valtuustoryhmän toiminnasta poliittisen katsauksen.
14.4. Valtuustoinfo
15.4. Palvelusetelihammaslääkäriksi Karviaiseen- listautumisaika päättyy
16.4. Vaalityötä Pilkkukujalla 9-13, jossa paikalla Janne Laakkonen numero 87
17.4. Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä
17.4. Janne Laakkosen vaalivalvojaiset ravintola London Lohja. Tupa täynnä vaaliväkeä. Läpimenoon ei ihan äänet riittäneet mutta tunnelma oli silti hyvä, onhan Kokoomus nyt suurin puolue niin Suomessa, Uudellamaalla kuin Vihdissäkin.
18.4. Kunnanvaltuusto hyväksyi jatko-ohjeistuksin turvallisuussuunnitelman.
19.4. Valtuustoasiainneuvottelukunta keskusteli mm. sivistyskeskuksen lautakuntien yhdistämisestä. Kokoomuksen valtuustoryhmässä olimme muodostaneet kannan, että maltillinen hallinnon rationalisointi on hyvä suunta ja siksi kahden lautakunnan malli, lasten ja nuorten ltk sekä vapaa-ajan ltk olisi mielestämme hyvä vaihtoehto.
20.4. LC Vihti/Nummela vaalikokous valitsi ensi kauden hallituksen, jossa toimin jäsentoimikunnan vetäjänä. Vastaanotimme myös kolme uutta, innokasta jäsentä.
26.4. Upseerioppilas Skogberg aloitti RUK:ssa Haminassa kurssilla K238.
TOUKO
2.5. Kunnanhallitus jätti pöydälle Hiidenvesihankkeen 2012-2015 jatkon lisäselvityksiä varten. Panostukset Vihdin osalta olisivat 4 vuoden aikana n.550.000 e, koko hanke kaikkineen on suuruudeltaan n. 1,4 me. Toki kannatamme vesistöjen suojelua mutta tarkat suunnitelmat ja osoitus toimenpiteiden vaikuttavuudesta on oltava ennen sitoutumista yhteisten varojen käyttöön. Lisätietoja www.hiidenvesi.fi
3.5. Heinjoki-säätiön hallintoneuvoston kokous, olin ensimmäistä kertaa mukana ja monenlaista asiaa haastettiin, hyö ja mie.
8.5. Äitienpäivä
10.5. Sidosryhmätapaaminen
14.5. LC Vihti/Nummela Taljanvaihtajaiset Längelmäellä Ouninpohjan maisemissa oli riemukas tapahtuma, josta naisenergiaa ei puuttunut. Myös talviturkki tuli jo heitetyksi kun emäntämme Eeva oli lämmittänyt meille savusaunan ja pulahdimme sieltä uimaan.
16.5. Kunnanhallitus
19.5. Karviaisen seminaarissa Karkkilassa saimme kattavan selonteon missä mennään. Kulujen kasvun hillintää on saatu aikaiseksi ja uusia toimintoja on kehitteillä teemalla " Vahvista heikoin lenkki", joka tällä hetkellä on mm. aikuissosiaalityössä sekä lääkäriin pääsyssä ja yhteyden saamisessa lääkärinvastaanotoille. Uutta kehitettävää on ikäihmisten linjalla muistineuvola-tyyppinen toiminta, jolle olisi kasvavassa määrin tarvetta väestön ikääntyessä ja muistisairauksien lisääntyessä.
21.5. Nummelan lentokentällä alkoi purjelennon GP-kisa, joka kestää viikon verran aina 28.5. asti. Kävin katsomassa harjoituksia ja tapamassa kollegaa, kurssikaveriani suukirurgi Olli Terosta, joka on moninkertainen SM-mitalisti ja on harrastanut purjelentoa yli 20 v ajan ja oli yksi kisan ennakkosuosikeista. Sunnuntaina ensimmäisen kisapäivän 191 km radan maaliintulo oli näyttävä kun koneet tekivät ohiliidon matalalta laskien vesisuihkua vanassaan.
22.5. Yhteisvastuukonsertissa Vihdin Kirkossa Total Cello Farm esiintyi Hannu Kiisken johdolla. Loistavat esiintyjät ja hienosti koottu ohjelmisto alkaen virsistä ja päättyen aina argentiinalaisen tangon mestariin Astor Piazzollaan loivat kesäiltaan nautinnollisen musiikkielämyksen.
24.5. Helsingin Seudun Liikenteen seminaari Kiasma-teatterissa kokosi lähes sata kuulijaa pohdintoihin 14 kunnan yhteisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ympärille. Olin kutsuttuna panelistina yhdessä viiden muun HLJ-toimikunnan jäsenen kanssa. Nyt liikennejärjestelmäpäätös on valmis ja aiesopimus, joka tulee käsittämään liikenteen lisäksi myös maankäytön ja asumisen, on valmistelussa. Seminaarin jälkeen kiersimme vielä pikaisesti tutustumassa Kiasman ARS11-näyttelyyn, jonka teemana on Afrikka ja nimenomaan naistaitelijat.
25.5. Kunnanhallituksen järjestämä Yritysilta kunnantalolla, pääasiana uusien yrityspalveluiden esittely, jotka on siirretty Keuken järjestettäväksi.
28.5. Omaisten päivä Haminassa Reserviupseerikoululla
30.5. Kunnanhallitus
31.5. Maakuntakaavan esittelytilaisuus 17-19, valtuustoinfo 19
KESÄKUU
1.6. Nummelan Kokoomuksen hallitus
6.6. Kunnanvaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen, tarkastuskertomuksen ja henkilöstötilinpäätöksen pitkässä, nelituntiseksi venyneessä kokouksessa. Tulos muodostui odotettua paremmaksi ja henkilöstö sai ansaitsemansa kiitokset talouden tasapainottamiseen osallistumisesta.
10.-12.6. Suomen Lions Liiton Vuosikokous Vaasassa oli riemukas kokemus ja kuuma: lauantaina Vaasan tori oli Suomen helteisin paikka +32C. Puheet silti kuunneltiin ja lippulinna liehui kun yli 2000 leijonaa, Leoa ja puolisoa marssi perinteisen marssin kaupungin halki. Oman klubimme jäsenten Eevan, Hannan ja Suvin voimin markkinoimme Lions-nimineulaa, joka on klubimme myymä tuote ja se saikin hyvän vastaanoton.
13.6. Kunnanhallitus myi Käpykylän Balanssiyrittäjälle, hän on luvannut kehittää toimintaa ja pitää talon vireänä vihitläisten kohtaamispaikkana.
15.6. HUS valtuusto hyväksyi tilinpäätöksen kokouksessa, joka poikkeuksellisesti pidettiin Järvenpäässä. Kulujen kasvu oli erittäin maltillista ja tuottavuuden paraneminen myös hyvällä tasolla. Valtuutetuille esiteltiin HYKSin Oy:ta. Alustukset olivat hyviä mutta itse en aivan vielä ole valmis hyväksymään esitettyä ratkaisua.
Illalla KUUMA-kunnanhallitusten yhteiskokous Tuusulassa sai Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kietäväiseltä ajankohtaiskatsauksen, joka kirvoitti vilkkaan keskustelun. Ilta päättyi Krapin kesäteatterin esitykseen " Muuan sulhasmies", Agapetuksen tuotantoa ammattitaitoisesti kesäteatterityyliin esitettynä.
27.6. Kunnanhallitus
HEINÄKUU
ELOKUU
6.8. Rymättylän Herrankukkarossa oli mieliinpainuva kesätapahtuma vain naisille, "Smoke and Swing": Suomen suurimmassa maalattiaisessa savusaunassa saimme kuulla jazzia eturivin muusikoiden esittämänä: Ted Curson, Jyrki Kangas, Reiska Laine etc. Lisänä "paljuilu" ja illallinen saaristolaispöydästä, mahtavaa!
7.8. Jo 60. kertaa vietetyssä Heinjoki-juhlassa Pusulassa keskusteltiin mm. nuorempien ikäluokkien saamisesta mukaan karjalaisen perinteen vaalimiseen.
15.8. Kunnanhallitus
16.8. MAL-info KUUMA- kunnanhallituksille Tuusulassa. Kokouksessa esiteltiin suunnitelmia, joilla 14 kunnan alueella laaditaan omat tavoitteet valmistauttessa uuteen MAL-aiesopimukseen.
19.-20.8. Heinjoki-säätiön hallinnon matka Viipuriin ja Heinjoelle. Isäni suvun kotikonnuilla Heinjoen kirkolla kunnostettiin kaatuneiden muistomerkkiä ja Kääntymän kylällä ihailtiin kauniita rantamaisemia Noskuan selän rannoilla. Matkalla mukana olleilta sain arvokasta tietoa luovutetun Karjalan historiasta ja tapahtumista.
20.8. Vihti-päivät ja Wuosisatamarkkinat keräsi ennätysyleisön ja monta tukijaa Sauli Niinistön tukiryhmään Kokoomuksen teltalla järjestötorilla.
21.8. Pertunpidot vietettiin tällä kertaa juhlistaen pitäjämakasiinin 200-vuotisjuhlaa. Posliinilautaset ja haarukat oli uutta aikaisempaan verrattuna. Illalla kirkossa Emma Salokoski ensemble esitti hienon konsertin, jonka tuotto meni Siirilän hyväksi.
25.8. Nummelan Kokoomuksen hallitus, suunniteltiin kauden ohjelmaa ja perustettiin historiikkityöryhmä ensi kevään 40-v. juhlia ajatellen.
26.8. Taiteiden yössä nautittiin mm. oopperasta ja baletista Oopperan ulkonäyttämöllä, illan isäntinä/juontajina Mikko Franck ja Kenneth Greve.
29.8. Kunnanhallitukselle esiteltiin mm. Ojakkalan päiväkodin järjestelyjä, joita joudutaan tekemään kun hankkeesta on tehty valitus, joka viivyttää sen aloitusta.
SYYSKUU
1.9. Valtuustoinfossa esiteltiin mm. kuntastrategian päivityksen tilannetta.
3.9. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtuma " Taistelu"-spektaakkeli Paavo Nurmi stadionilla oli erikoinen esitys. Vierailu Logomossa Tuli on irti-näyttelyssä sekä modernissa kahvilassa on suositeltava jokaiselle.
5.9. Kunnanvaltuusto sai tiedoksi talousarvion seurantaraportin 30.6. sekä Karviaisen puolivuotisraportin. Keskustelu oli värikästä. Kokoomuksen valtuustoryhmä tiedotti toiminnastaan, että se on pyynnöstä myöntänyt eron Merikukka Forsiukselle Kokoomuksen valtuustoryhmästä.
6.9. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen hallitus
12.9. Kunnanhallitus
19.9. Valtuustoasiain neuvottelukunta kokoontui, asialistalla kuntastarategian päivitys. Todettiin, että koska mm. hallitusohjelmaan kirjattu kuntauudistus tulee vaikuttamaan myös Vihdin kunnan asemaan, tässä vaiheessa ei ole syytä lähteä tekemään suuria muutoksia strategian linjauksiin. Sen sijaan tuloskorttien vuoden 2012 tavoitteet tulee tarkistaa talousarvion laadintaa ajatellen.
22.9. Länsi-Uudenmaan hammaslääkäriyhdsityksen hallitus, valmisteltiin syyskokousasioista ja sääntömuutosasiaa.
26.9. Kunnanhallitus
LOKAKUU
2.10. Vihdin Kirkkokuoro 80 v. konsertti oli hyvin koottuine ohjelmistoineen kaunista kuultavaa
3.10. Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian päivityksen vuodelle 2012. Valtuusto kävi laajan keskustelun kuntaliitoksista. Vihdin halutaan säilyvän itsenäisenä mutta jos varaudumme kuntarajojen muutoksiin mikäli sellaista edellytetään, mieluisin suunta olisi Kirkkonummi-Espoo, toisaalta Karkkila varmaan jossain vaiheessa halunnee liittyyä Vihtiin. Hyväksyttiin myös Nummelanharjun koulun 2. vaiheen hankesuunnitelma ja päätettiin vuorata parakkeja akuuttiin päivähoitotarpeeseen vastaamiseksi.
6.10. Sidosryhmätapaaminen Vihdin Opettajat ry:n kanssa. Heiltä saatu palaute ilahdutti: Vihdissä koulutus ja varhaiskasvatus on pääosin vähintääkin tyydyttävällä, jollei jopa hyvällä mallilla. Toki kehittämiskohteitakin on mutta parempaan päin on menty vuosi vuodelta.
7.-8.10. Hammaslääkäriliiton paikallisedustajien neuvottelupäivät
8.10. Vihdin Yrittäjien Y-juhla Hill Side Clubilla oli mukavaa yhdessäoloa ja pitkäaikaisten yrittäjien palkitsemista
10.10. Kunnanhallitus
11.10. Nummelan Kokoomus hallituksen kokous
12.10. LC Vihti/Nummela vuosikokous
19.10. HUS valtuuston ylimääräisessä kokouksessa puhututti HYKSIn oy:n eli HUSin oman yksityissairaalan perustaminen. Se hyväksyttiin äänestyksen jälkeen selvin luvuin. Itse olin vähemmistössä vastaan. Oma ajatusmallini hyväksyy selkeämmin mm. yrittäjäjärjestön kannaoton mukaiset perustelut markkinahäiriköinnistä ja toisaalta mm. henkilöstön epätasapuolisesta kohtelusta. Myös kunnan ohjeistus minulle omistajan edustajan oli vastaan hanketta, onhan se osin kunnan elinkeinopoliittisten tavoitteiden vastainen. Mutta kun päätös nyt on tehty, pulinat pois ja toivotaan parhainta menestystä HYKSin oy:lle ja sen tavoitteiden, joista useimmat ovat sinänsä myös aivan perusteluja, toteutumista ja toisaalta sitä, että arvioidut riskit eivät toteudu.
20.10. Valtuustoasiain neuvottelukunta kävi keskustelua talousarvioasioista. Useissa asioissa yhteinen näkemys oli löydettävissä mm. kiinteistöveron lasku.
22.10. Kokoomuksen ylimääräinen puoluekokous, jossa Sauli Niinistö nimettiin virallisesti puolueen presidenttiehdokkaaksi oli juhlava ja innostava n. 1000 osallistujan tilaisuus Finlandia-talolla. Itse sain kunnian toimia tämän historiallisen ja mieliinpainuvan kokouksen pöytäkirjantarkastajana. Illalla Niinistön kampanjan avausta jatkettiin Sirkus Finlandiassa, jossa Hjallis Harkimon tekemän Niinistön haastattelun lisäksi saatiin ihastella hienoja sirkusnumeroita.
24.10. Kunnanhallitus, talousarviokeskustelua
29.10. Kulttuuritapahtumien päivä, ensin Ateneumissa tutustuminen Lapin taikaa- näyttelyyn. Illalla Valtimon teatterissa Mies Finlandia, jossa esiintyivät mm.ystäväni tenori Virtanen ja hänen tyttärensä Ira Virtanen, tekstejä ja lauluaj miehestä intiimissä teatterisalissa.
MARRASKUU
4.11. J.S.Bach H-molli messu Tuomiokirkossa, lempimusiikkiani, Cantores Minoreksen äänet soivat puhtaasti ja esitys täytti kaikki odotukset
7.11. Kunnanhallitus vahvisti veroprosentit, vakituisen asunnon kiinteistöveroa lasketaan 0,6:sta 0,5:een. Muut mm. tuloveroprosentti vuodelle 2012 säilyy ennallaan: 19,50. Talousarvio valmiiksi esitettäväksi valtuustolle.
8.11. Karprintin toimitalossa Eero Aholan puheenjohdolla tulevaisuustyöryhmä keskusteli mm. kuntaliitosasioista ja kunnanjohtajan valinnasta. Vihti haluaa säilyä itsenäisenä ja kunnanjohtajaksi toivottiin henkilöä, joka sitoutuisi Vihtiin pidemmäksi aikaa. Toki pätevä pitää olla ja mukava : )
10.11. Valtuustoinfo
14.11. Kunnanvaltuusto hyväksyi veroprosentit sekä talousarvion, jonka loppusumma on n, 158me ja tulos -1,8me. Lisäyksiä tuli 125.000 e verran kun valtuusto päätti myöntää määrärahat kuntouttavan, valmistavan ja joustavan perusopetuksen luokkien perustamiseksi. Haimoon koulun rakentamispäätös hyväksyttiin. Kokonaisen työpäivän verran istuttiin iltaa, alkaen 16.15 ryhmäkokouksella, 17-18 kunnanjohtaja Kimmo Jarvan läksiäiskahvit valtuustolle ja kokous alkoi klo 18.00 ja päättyi 00.15.
17.11. Musiikkitalossa Hammaslääkäripäivien oheisohelmana RSO:n konsertti. Talo oli mielestäni aivan upea ja mahtava ja RSO soitti Hannu Linnun johdolla hienosti mm. Mozartia, Lindbergiä ja Debussya.
17.-19.11. Hammaslääketiedepäivät Messukeskuksessa. Olin kuuntelemassa uutta tietoa syöpätaudeista. Suomessa HUSissa ollaan maailman kärjessä sairauksien hoidossa ja monet syövät, kuten rintasyöpä, eturauhassyöpä ja monet lasten leukemiat ovat monin osin parannettavissa. Tosiaalta mm. haimasyövässä ennusteet on heikkoja mikä huolestuttaa sen vuoksi, että nykyisin etenkin nuorten miesten valitettavan yleisesti käyttämän nuuskan on todettu olevan yhteydessä lisääntyneeseen riskiin sairastua haimasyöpään.
19.11. Boris Godunov Kansallisoopperassa, Matti Salmisen vahva roolityö Boriksena ja tenori Virtanen vähämielisenä olivat esityksen parhaat palat, muutoin kokonaisuus oli laahaava ehkä johtuen kapellimestarin hieman vaisusta otteesta.
19.11. Presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanjakiertue pysähtyi Nummelassa, Kino Akselissa , keräsi saliin innostunutta yleisöä.
22.11. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin isäntien syyskokouksessa kuultiin ajankohtaiskatsaus talouteen. Tulevaisuus on epävarma ja turhaa riskinottoa on syytä välttää. Asuntojen hinnat todennäköisesti kuitenkin nousevat jatkossakin, kun mm. uudet rakennusmääräykset korottavat rakennuskustannuksia uudistuotannossa ja toisaalta pakon edessä eteen tulevat peruskorjauskustannukset kohottavat neliöhintoja vanhoissa rivi- ja kerrostaloasunnoissa.
23.11. KUUMA kunnanhallitusten yhteiskokous Tuusulassa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kertoi oman kaupunkinsa linjauksia kuntauudistuksesta. Kuuman yhteiset linjaukset kuntarakenneuudistukseen saatettiin kuntien edustajille tiedoksi, ne jalostuu vielä matkan varrella kun lisää tarkempaa tietoa on kuntauudistuksesta.
24.11. Suomen Kuntaliiton kuntakierrostilaisuus Lohjalla. Tj Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma ja päälakimies Kari Prättälä alustivat kuntaliiton linjauksista ja kuntarakennetyöryhmien työn vaiheista sekä kuntalain uudistamistilanteesta. Paikalliset puheenvuorot oli pyydetty Karkkilasta kaupunginjohtaja Juha Majalahti ja Vihdistä, jonka puheenvuoron sain käyttää itse aiheena luottamushenkilönäkökulma ajankohtaisiin asioihin. Vihdin pointit: Itsenäinen Vihti, vahva toimija metropolialueella, Länsirata!
26.11. Jiri Nikkisen klubikeikalla Itä-Helsingissä tunnelma oli katossa Beatles-hengessä
27.11. Jari Sillanpään Joulukonsertti Vihdin Kirkossa yhdessä lauluyhtye AiA:n kanssa oli juuri niin hyvä kuin olin arvellutkin. Kirkko aivan täynnä ihastuneita kuulijoita.
28.11. Kunnanhallitus
29.11. Länsi-Uudenmaan Hammaslääkäriyhdistyksen syyskokous ja Liiton kenttäkierrostilaisuus Lohjalla Koivulan tilalla
30.11. Nummelan Kokoomuksen syyskokous
JOULUKUU
3.12. Kokoomuksen Uudenmaan piirin piirikokous Mäntsälässä
6.12. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja juhla Vihti kk
7.12. Vihdin Kokoomuksen kunnallisjärjestön syyskokous
8.12. Valtuustoinfo
10.12. Kokoomusgaala Airhotel
12.12. Kunnanvaltuusto
19.12. Kunnanhallitus
|