Tekstin alkuun
Etusivu - Tiina Noro
Puheenvuoro

Julkaistu Luoteis-Uusimaa-lehdessä  29.12.2010

Puolivälimietteitä

Valtuustokausi on puolivälissä ja oma kaksivuotiskauteni Vihdin kunnanvaltuuston puheenjohtajana on lopuillaan. Tässä kohdassa on hyvä tehdä jonkinlaista tilannekatsausta. Aika on kulunut nopeasti ja luottamustehtävän hoito on tuonut mukanaan valtavasti erilaisia tapahtumia ja asioita: mielenkiintoisia, iloisia, opettavaisia ja rohkaisevia mutta myös vaikeita ja joskus raskaitakin.

Kuohuntaa

Vuoden alkupuolisko kului pitkälti palveluverkkosuunnitelman ympärillä.  Se keskustelutti niin päättäjiä kuin kuntalaisiakin.  Ehdotuksia kannatettiin mutta myös arvosteltiin voimakkaasti ja tunteet olivat pinnassa kuten aina kun muutoksia ehdotetaan tehtäväksi.  Samantapainen kuohunta aivan vuoden lopulla oli perusturvan palvelut tuottavan kuntayhtymä Karviaisen ympärillä. Moittijoita ja arvostelijoita riittää mutta rakentavat ja kehittävät esitykset ovat harvassa, samoin pitkäjänteisyys asioiden hoidossa. Molemmissa mainituissa asioissa kyse on monien vuosien mittaisesta suunnitelmallisesta toiminnasta. Siitä, miten voimme tulevaisuudessakin turvata kuntalaisten palvelut riittävinä ja laadukkaina ja siten, että pystymme ne rahoittamaan. Rakenteellisia muutoksia tarvitaan mutta siihen ei meillä Vihdissä olla oltu vielä valmiita. Tämä tuli esiin myös ensi vuoden talousarvion käsittelyssä.   Mielestäni oikeistoenemmistön ehdotuksesta ja tuella hyväksytty tiukka kulukuri oli ainoa mahdollinen linjaus kunnan taloudellinen tila huomioiden sen sijaan, että ainoastaan veroprosenttia korottamalla olisi pitänyt kerätä rahat nykyisen kulurakenteen ylläpitämiseksi. Kauhukuvat, joita on maalailtu palvelujen romahtamisesta, eivät mielestäni ole perusteltuja.  Mietitäänpä vaikka sitä, että suuri enemmistö vihtiläisistä peruskoululaisista, lukiolaiset sekä valtaosa päiväkotilapsista opettajineen ja hoitajineen saavat olla 2000-luvulla rakennetuissa nykyaikaisissa ja terveissä tiloissa ja ensi vuodenkin suurin investointi on panostus lapsiin, kun Ojakkalan päiväkodin rakentaminen lähtee käyntiin. Myös nuoriso- ja harrastustiloja on viime vuosina uudistettu voimakkaasti.

Aaken taakka

Investointien seurauksena Vihti on velkaantunut nopeasti. Samoin valtio on taloustaantuman seurauksena ottanut entistä enemmän velkaa. Mietin tätä, kun joulun aikaan seurassamme oli myös sukumme uusin jäsen, kahdeksankuinen veljenpoikani Aake. Hänen kotikuntansa on ensi vuoden eurooppalainen kulttuuripääkaupunki Turku, mutta jos hän olisi vihtiläinen, hänelle olisi 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen lisäksi tullut syntymälahjana 14.125 euroa valtionvelkaa, 2960 euroa kunnan velkaa ja mm. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:in alueella asuvana 168 e velkaa sairaanhoitopiiristä eli yhteensä  17.253 euron lainataakka.  Vanha sanonta, velka on veli otettaessa mutta veljenpoika maksettaessa on totta ja saattaa olla valitettavan totta toisinkin ajateltuna: veljenpojillemme jää myös velkojen maksamisen taakka, jollemme itse saa taloutta hoidetuksi tasapainoon, missä mm. kokoomuksen tiukka vaatimus menokurista on oikeansuuntaista politiikkaa.

 

 

Valtiovarainministerin terveiset

Joulun alla kymmenien korttien lisäksi sain joulukirjeen puolueemme puheenjohtajalta Jyrki Kataiselta. Siinä hän kertoo vaikutelmistaan mitenkä kansakuntaamme kohdanneiden uudenlaisten tilanteiden edessä on jouduttu tekemään vaikeita päätöksiä ja kantamaan niistä vastuuta.  Allekirjoitan täysin hänen näkemyksensä siitä, että ”olemme parhaimmillamme silloin, kun haasteet ovat suuria. Kääritään hihat, otetaan haasteet vastaan ja tehdään mitä voidaan eikä syytellä tai selitellä”. Näin olen itsekin yrittänyt toimia ja samoilla voimilla, yritteliäisyydellä, tekemisellä ja vastuunkannolla aion myös jatkaa valtuustokauden toisen puoliskon niissä  uusissa tehtävissä, joihin valtuustoryhmäni on minulle luottamuksensa antanut: Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajana sekä ehdolle valtuuston II varapuheenjohtajaksi.

 

Kiitosten aika

Sain paljon voimaa kunnan Itsenäisyyspäivän juhlassa  Risto E.J. Penttilän valoisaa tulevaisuudenuskoa henkivästä hienosta puheesta sekä kulttuuriohjelmasta, joka aina virkistää. Kulttuuritapahtumissa niin Vihdissä kuin muuallakin aion taas käydä ahkerasti ensi vuonnakin lataamassa akkuja, samaa suosittelen kaikille muillekin arkisen aherruksen vastapainoksi. Jättäessäni  nyt valtuuston puheenjohtajuuden, haluan esittää lämpimät kiitokset kaikille niille, joiden kanssa olen kuluneiden kahden vuoden aikana saanut toimia ja tehdä yhteistyötä: kuntalaisille, luottamushenkilöille, viranhaltijoille, kunnan ja Karviaisen työntekijöille, yhdistyksille ja järjestöille. On myös ollut antoisaa tutustua ja toimia yhdessä naapurikuntien ja kaikkien 14 metropolialueen kuntien johdon kanssa Vihtiäkin aina vain enemmän koskettavissa yhteisissä asioissa.

Toivotan kaikille lukijoille Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta 2011!

 

Tiina Noro
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kokoomus

Kirjoitus julkaistu Luoteis-Uusimaa-lehdessä 7.1.2010

Härkäviikkoja

 

Valtuustokauden ensimmäinen vuosi on tätä kirjoittaessani loppumaisillaan. Kuherruskuukausi  reilun vuoden virassaan olleen kunnanjohtajamme Kimmo Jarvan ja perusturvan palveluita tuottavan kuntayhtymä Karviaisenkin kanssa on takana, joten  tuloksia on lupa odottaa tulevana vuonna. Kunnanvaltuutetuille vuosi oli työntäyteinen, ei vähiten uusintavaalien vuoksi.  Alhainen äänestysprosentti varmasti antoi ajattelemisen aihetta ja kuntalaisten turhautuminen toistamiseen vaaliuurnille lähtemisestä oli havaittavissa. Toisaalta äänestäjiltä saamani luottamus rohkaisi jatkamaan valitulla linjalla, myös valtuuston voimasuhteet säilyivät lähestulkoon muuttumattomina. Vihti sai huomattavan paljon julkisuutta valtakunnan medioissa ja samalla meillä oli oiva tilaisuus tuoda esiin Vihdin kärkihankkeita, Etelä- Nummelan kehittämistä, Länsiratahanketta  ja poliisiaseman saamista Nummelaan, kun täällä vieraili valtakunnan tärkeimpiä päättäjiä: ministereitä ja kansanedustajia eri puolueista.

Riitasointuja

Uusintavaaleissakin valitussa valtuustossa on kahdeksan eri poliittista puoluetta tai ryhmittymää.  Yhteistä säveltä ei ole löydetty. Puhetta on ollut paljon ja tärkeät päätökset ovat syntyneet äänestysten, välillä täpärienkin, jälkeen. Valitettavasti meillä tällä hetkellä valtuusto on jakautunut ”jakopoliitikkoihin” ja ”kamreeripoliitikkoihin”. Ensin mainitut mielellään lisäisivät melko edesvastuuttomasti kunnan menoja ja viimemainitut taas kantavat vastuuta vaikeasta taloudellisesta tilanteesta.  Lähentymistä ääripäiden välillä on tapahduttava, jotta jatkossa saamme päätöksiä aikaan siten, että niihin myös sitoudutaan. Kuntalaissa on luottamushenkilön käyttäytymissäännös, joka edellyttää, että luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.  Heittäytyminen oppositioon kunnallisessa päätöksenteossa ei mielestäni ole tuon käyttäytymissäännöksen moraalisten ja eettisten arvojen mukaista toimintaa. Meidän kuntalaisilta valtakirjan asioiden hoitoon saaneiden tulee kantaa vastuuta yhdessä ja kyetä vaikeidenkin päätösten tekemiseen keskinäisen kiivailun sijasta. Toki itse puheenjohtajana osittain otan vastuuta siitä, että hyvää yhteistyön kulttuuria ei ole syntynyt mutta tällä valtuustolla on vielä kolme vuotta aikaa ja jokainen uusi päivä on mahdollisuus toimia aiempaa paremmin ja viisaammin. 

Hintalappuja

Vihdin kuntastrategia valmistui vuoden aikana ja sen hyväksymisen yhteydessä päätettiin, että sitä päivitetään jo alkuvuodesta. Siihen liittyy kiinteästi yksi vuoden 2010 keskeisimmistä päätettävistä asioista, palveluverkkosuunnitelma. Kevään aikana sitä tullaan esittelemään päättäjien lisäksi kuntalaisille, jotta tarvittava kansalaiskeskustelu saa riittävästi aikaa ja tilaa.  Missä jatkossa on kunnan tuottamia palveluja ja millä tavalla, on tärkeä kysymys. Seuraavaa talousarviota valmisteltaessa olisi mielestäni paremmin hyödynnettävä muutaman vuoden käytössä ollutta budjetointimenetelmää ja siitä saatavaa informaatiota. Palvelujen tuotteistaminen antaa tietoja tarkoista kustannuksista ja toisaalta suoritteiden määrästä. Näistä on seurantaa jo muutamalta vuodelta ja sitä pitäisi käyttää hyväksi, jotta yhteisiä varoja osattaisiin kohdentaa mahdollisimman oikein. Useimmat näistä tärkeistä mm. kouluverkkoa ja terveyspalveluja koskevista asioista ovat tunteita nostattavia, mutta päätösten pitää perustua tosiasioihin ja koko kunnan etuun.

Linjauksia

Vuonna 2012 vahvistetaan uusi maakuntakaava ja se on parhaillaan valmisteluvaiheessa. Vihdin olisi saatava meille tärkeät asiat mm. Etelä-Nummelan alueen suurkaupan yksikkö ja Länsirata sisältymään siihen. Tehtävä ei ole helppo, kaikilla Uudenmaan kunnilla on omat intressinsä ja  Länsiradan linjaus kilpailee mm. Rantaradan kunnostamisen, Klaukkalan radan ja Itä-Uudenmaan  ratahankkeiden kanssa. Näitä asioita on edistetty jo tähänkin asti ja työtä tullaan tekemään entistä tarmokkaammin. Tähän meillä on hyvä tilaisuus kun Vihdillä on vuonna 2010 kuntaryhmä Nelosten (Vihti, Kirkkonummi, Hyvinkää, Sipoo) puheenjohtajuus niin poliittisella kuin virkamiesvalmistelupuolellakin.

Palveluja

Vaikka taantuma ja taloushuolet ovat nyt puheenaiheista päällimmäisinä, on syytä muistaa ja muistuttaa, että ensi vuoden talousarvion määrärahoilla  kunnan toiminnot jatkuvat aikalailla hyvällä mallilla edelleen. Sadat lapsiperheet voivat valita mieleistään päivähoitoa, tuhannet koululaiset saavat opetusta, sairaat ja vanhukset hoidetaan, vapaa-ajan palveluille luodaan mitä moninaisimpia mahdollisuuksia, uusia kiinteistöjä ja kunnallistekniikkaa rakennetaan, aurataan teitä ja paljon muuta, mitä emme välttämättä tule ajatelleeksi. Kiinteistöveron  ja muutamien palvelumaksujen nosto paikkaavat väliaikaisesti alhaisempaa verotulokertymää. Uusia työpaikkoja ja yrityksiä sekä sitä kautta elinkeinoelämää ja sen toimintaedellytyksiä vahvistamalla voidaan luoda vaurautta palvelujen rahoittamiseksi. Maanhankinta ja sen jalostaminen myytäviksi tonteiksi on kunnan keskeistä toimintaa tulopuolen vahvistamiseksi, jossa päättyvänä vuonna onnistuttiin hyvin ja jota tulee jatkaa.

Kiitoksia

Ensimmäisenä valtuuston puheenjohtajuusvuotenani olen saanut osallistua lukuisiin erilaisiin tilaisuuksiin. Välitän tässä yhteydessä lämpimät kiitokseni mahdollisuudesta saada tutustua moniin järjestöihin ja niissä aktiivisesti toimiviin kuntalaisiin. Tekemänne vapaaehtoistyö on korvaamattoman arvokasta ja toivon jaksamista teille kaikille myös jatkossa. Kiitos myös kaikille kuntalaisille, luottamushenkilöille, viranhaltijoille, kunnan ja Karviaisen työntekijöille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä ja oppia niin asioista, teistä kuin itsestänikin.

 Kansanperinteen mukaan tammikuun alussa alkavat härkäviikot. Jouluherkut ja loikoilu jäävät taakse, hupiajelut hevosilla ovat takanapäin - alkaa kova arki ja työnteko. Niin myös meillä Vihdissä on aika kääriä hihat ja aloittaa uusi vuosi tarmokkaasti työhön tarttuen, avoimin mielin yhteistyön säveltä tavoitellen. Onnellista ja menestyksellistä uutta vuotta 2010 kaikille lukijoille.

Tiina Noro
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kokoomus

Kirjoitus julkaistu Luoteis-Uusimaassa 30.12.2008

 

Käännekohdassa

 

 

Vuoden ja valtuuston vaihtuessa on hyvä hetki silmäillä sekä mennyttä että tulevaa. Lähtökohdat neljä vuotta sitten eivät olleet helpot. Kunnan talous oli miinuksella ja valtio velvoitti PARAS-lailla kunta- ja palvelurakenneuudistuksiin. Vihdissä ei aikailtu, vaan laadittiin valtuustosopimus, johon kaikki puolueet sitoutuivat. Lisäksi syksyllä 2005 hyväksyttiin talouden- ja palveluiden tasapainotusohjelma, joka toimi kuntastrategian tapaan koko valtuustokauden ajan. Tuloksia on saatu ja talouden alijäämää on kurottu umpeen palvelutason silti heikentymättä. Tehdyistä mittavista investoinneista valtaosa on kohdistunut lasten ja nuorten hyväksi. Elinkeinopolitiikkaa on terävöitetty ja työpaikkaomavaraisuuden lisäämistä vauhditetaan, Huhmarin alue Ideaparkeineen yhtenä keskeisimpänä. Tähän liittyy Länsirata-hanke, jonka eteneminen olisi niin yhdyskuntarakenteen, liikenteen kuin ilmastonmuutoksenkin kannalta tärkeää. Työtä hankkeiden eteen on tehty ja tehdään edelleen kovasti kaikin mahdollisin keinoin.

 

Karviaisesta ja vähän hampaista

 

Viimeisimmät tiedot maan eri puolilta kertovat, että perusturvan menot ovat huimassa kasvussa. Näin myös meillä Vihdissä. Vuoden alusta toimintansa aloittava perusturvakuntayhtymä Karviainen osaltaan pyrkii vastaamaan tiedossa oleviin haasteisiin: väestönkasvusta ja ikääntymisestä aiheutuvaan palvelujen kysynnän lisääntymiseen ja ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuuden turvaamiseen sekä kulujen kasvun hillitsemiseen. Muutos ei herätä pelkästään positiivisia tuntemuksia. Päättäjien kuvitellaan elävän ”visiotodellisuudessa” ja työntekijäpuolella nähdään monia ”katastrofifantasioita”. Tilannetta ei paranna se, että eräät henkilöt julkisuudessa jatkuvasti ovat heittämässä synkkää epäilyksen varjoa Karviaisen ylle tarkoitushakuisesti. Itse näen, että kun lähdemme uuteen organisaatioon avoimin mielin ja pyrkien ymmärtämään taustalla olevat ongelmat, joihin muutoksella pyritään vastaamaan, toiminta löytää uudet uomansa ja jalostuu koko ajan matkalla kohti asetettuja päämääriä. Kuntalaisia haluaisin rauhoitella siltä osin, että palvelupisteet ja toiminnot jatkavat vuoden alusta entisellään. Tietyt tosiasiat on myös hyvä tiedostaa. Otan esimerkin omalta alaltani suun terveydenhuollosta.  Suomen tilanne on kehittynyt historian saatossa sellaiseksi, että puolet hammashoitohenkilökunnasta ja -tiloista on julkisella, puolet yksityisellä sektorilla. Näin ollen ei kerta kaikkiaan ole mitenkään mahdollista kaikkien kansalaisten päästä terveyskeskuksiin hammashoitoon. Tämä kahden kanavan järjestelmä toimii hyvin ja yhteiskunnan tuki tulee osalle väestöä Kela-korvausten muodossa.

 

Työtä ja asennetta

 

Uuden valtuuston aloittaessa on edelleen edessä kuntatalouden ongelmia, aina vain vaikeammin ratkottavia. Muuttujina on nyt paljon itsestämme riippumattomia tekijöitä. Miten maailmanlaajuinen taantuma ja talouden alamäki vaikuttaa Vihtiin, miten työttömyysaste kehittyy ja sitä kautta verotulokertymä? Eli riittävätkö rahat kulujen kattamiseen. Se, mihin itse voimme vaikuttaa, on kustannustietoisuuden lisääminen: mikä maksaa ja miksi?

Lokakuun kuntavaaleissa lähes puolet valtuustosta uusiutui ja valituksi tuli päättäjiä kahdeksasta eri poliittisesta ryhmittymästä. Tämän Vihdin uuden valtuuston ensimmäisiä tärkeitä tehtäviä tulee olemaan kuntastrategian laatiminen. Keväällä tullaan myös tekemään palvelutarveanalyysi ja päivittämään palveluverkkosuunnitelma. Varjostaako näitä tehtäviä arvailu vaalien uusimisesta ja hukataanko mahdollisia uusia vaaleja odotellessa valtuustokauden ensimmäiset kuukaudet vaalityöhön populismin ja irtopisteiden keräilyn avulla? Tuo olkoon vain oma ”katastrofifantasiani”, joka toivottavasti ei toteudu. Vihdin ja vihtiläisten asioiden hoito vaatii yhteistyötä ja vastuullista toimeen tarttumista alusta alkaen. Haasteita riittää mutta asenne ratkaisee - aina. Norsukin syödään pala kerrallaan.

Onnellista ja Toivorikasta vuotta 2009 kaikille vihtiläisille!

© 8.5.2012 Tiina Noro - Tekninen toteutus Optinet kotisivut